Kuinka selviän kirjamessuilla?

Syksy on vilahtanut jo melkein ohi! Olen viettänyt lähes sellaista elämää, kun tätä blogia aloittaessani haaveilinkin: liikkumista luonnossa, vähäistä kuluttamista, terveellistä ravintoa ja harkittua ajankäyttöä. Ostoksia olen tehnyt hyvin vähän, lähinnä pakollisia syys- ja talvivaatteita lapsille.

Tänään kohtaan haasteen ja joudun ehkä ensimmäistä kertaa syksyn aikana todella hillitsemään ostohalujani: menen kirjamessuille. Viime vuosina olen käynyt kirjastossa liian harvoin ja pieneksi paheeksi on päässyt, että ostan herkästi haluamani kirjan, kun se tulee vastaan - vaikka saman saisi lainaan kirjastosta.

Tänään kirjamessuilla pyrin seuraaviin:

• Lahjakirjoja saa ostaa. Lähinnä lapsille, joista jokainen saa jouluna perinteisesti yhden kirjan.
• Uutuuskirjoja saa harkita. Jos kyseessä on teos, jota ei vielä ole saatavilla kirjastossa ja jonka varauslista on oletettavasti pitkä, kirjan hankkiminen voi olla perusteltua.
• Rakkaita klassikoita saa harkita. Näin erityisesti antikvaarien pöydissä.
• Raja olkoon viisi kirjaa. Sen enempää ei kotiin messuilta raahata.

Kalenterin kimppuun

Olen aina ollut erittäin huono kalenterin käyttäjä. Osittain tämä johtuu siitä, että päivämäärät ovat aina jääneet helposti mieleeni. Muistan koko perheen kirjaston kirjojen palautuspäivät, lääkärit ja tapaamiset. Töissä taas jos jotain meinasi unohtua, niin yleensä joku muistutteli. Oli järjestelmät ja ties mitkä. Kalenterini sivut pysyivätkin tyhjinä, vaikka päivät olivat aamusta iltaan täynnä. 

Perheen kasvaessa ja yrittäjäksi siirtyessä olen joutunut luovuttamaan: kalenteri on nykyään käytössä, sen sivuille tulee merkintöjä. Olen kuitenkin hankalassa välivaiheessa. En muista kirjata kaikkea kalenteriin, mutta elän ja suunnittelen arkea sen varassa.

Toinen ongelma on se, että kalenteri täyttyy liikaa minun makuuni. Enimmäkseen se täyttyy työasioista ja lasten asioista. Omia menoja on harvoin, tyhjää lähinnä viikonloppuisin.

Jouluun mennessä aion parantaa tapani. Kalenterini sisältää jatkossa:

• Kaikki pakolliset, aikataulutetut tapaamiset (kokoukset, lääkärit, lasten kuljetusta vaativat harrastukset) siirtymäaikoineen. Huom! Se, mikä on pakollista, on kovista kovimman syynin alla...
• Viikoittain vähintään yhden kivan oman jutun
• Viikoittain vähintään yhden kivan jutun koko perheelle
• Tyhjää! Joka päivälle ja kokonaan viikonlopuille!

Tavaran tasausta

Tutustuin viikko sitten perheeseen, joiden kanssa perheellämme on paljon yhteistä. He käyvät parhaillaan läpi muutoksia, jollaisten kanssa itse painimme noin 10 vuotta sitten. Tunnen suurta sympatiaa heitä kohtaan.

Vaikka taustoissamme on paljon samaa, elämäntilanteessa on eroja. Siinä missä me pyrimme tällä hetkellä tavarasta eroon, tämä perhe tarvitsee sitä. Ei maallista materiaa haaliakseen vaan siksi, että he omistavat tällä hetkellä kutakuinkin sen verran tavaraa kuin henkilöautoon nelihenkisen perheen lisäksi mahtuu. Ei siis kovin paljon.

Tarpeemme kohtaavat erinomaisesti. Se, mistä minä tahdon luopua on heille enimmäkseen tervetullutta ja arvokasta. Molemminpuolista hyötyä ja iloa, ja ah-niin-ihanan helppoa!

Prosentti kerrallaan

Olen haaveillut elämän yksinkertaistamisesta ja olennaiseen keskittymisestä vuosia, ainakin alitajuisesti. Esteenä on ollut urakan mittavuus: kiire, kaaos ja tavaran paljous ovat uuvuttaneet jo ajatuksena niin, että kesti kauan, ennen kuin sain aikaiseksi edes aloittaa.

Kaikki muuttui helpommaksi, kun tajusin, että valmista ei tarvitse tulla kerralla. Jo prosentin parannus riittää. Kun sallii tämän itselleen, paperipinon kimppuun on paljon kevyempi käydä. Muutama sivu paperinkeräykseen ja avot, tehtävä suoritettu. Useimmiten samalla tulee karsittua paljon enemmän.

Prosentin periaate eri variaatioissaan ohjannee useimpia, jotka raivaavat kotiaan tai elämäänsä. Pieni muutos siedettävissä mittasuhteissa on enemmän kuin ei mitään ja vie kohti hallittavampaa ja houkuttelevampaa elämää ja elinympäristöä.

Tämän päivän prosentti kohdistuu sukkalaatikkoon. Helppo juttu: homma on hoidettu jo sillä, kun karsii risat ja reikäiset pois. Kaikki muu on plussaa.

Kirppikselle, huutikseen vai UFFille?

Raivaamista hidastaa usein se, että tavarasta ei pääse eroon heti, vaikka päätös luopumisesta olisi jo tehty. Loppuunkäytetty tavara on helpoin, se lajitellaan jätteisiin, ja perusvaatteet vien myös iloisesti ilmaiseksi Uffiin. 

Vaikeammaksi juttu käy, kun käsissä on hyvää ja arvokastakin tavaraa, josta voisi vaikka saada muutaman euron tai enemmän. Kirppikselle ei voi lähteä yhden esineen kanssa, vaan niitä on kerättävä vähintään laatikollinen tai pari. Huutikseen voi kuvata, mutta kauppa ei välttämättä käy heti jos ollenkaan. Niinpä kaapinnurkkaan kertyy "odottavia" tavaroita, jotka saattavat lojua siellä pahimmillaan vaikka vuoden.

Varastossa on tälläkin hetkellä vähintään laatikollinen kirppistavaraa, josta haluaisin eroon. Lasten välikausihaalareita, hyvää sisustustavaraa sekä lahjaksi saadut käyttämättömät merkkisaappaat, joiden ovh on kaupassa 169. 

Tavaran säilöminen ei ole taloudelliselta kannalta loogista. Yrittäjänä laskutan työstäni vaihtelevasti 75-100 €/h. Kirppismyynnin tai huutiskaupan organisointi tavaroilleni vie työaikaa vähintään 4 h. Tuntipalkoille en pääse, sillä tavarasta jää käteen varmasti max. 200 h. Miksi en siis kanna tavaraa suoraan UFFiin? Silkkaa saituuttani? 

Tällä erää teen päätöksen, että kirppikselle meneville on kaapissani armonaikaa korkeintaan 6 kk. Merkitsen laatikkoon päivämäärän, jolloin tavarat on kerätty myyntiä varten, ja 6 kk päivämäärästä laatikko kannetaan surutta UFFiin. Jospa varastokierto tästä hiukan nopeutuisi :)

Kiltin tytön syndrooma

Ajankäyttööni on enemmän kuin tahtoisin myöntää vuosien varrella vaikuttanut kiltin tytön syndrooma. Olen huono sanomaan ei.

Usein tarjotut hommat, tilaisuudet ja tapahtumat ovat "ihan kivoja" tai "hyödyllisiä". Se tekee kieltäytymisestä vaikeampaa, mutta toisaalta aika ei mene ainakaan täysin hukkaan. Mutta sitten on näitä erilaisia luottamustoimia, kahvinkeittäjän virkoja, taloyhtiön hallituspestejä ja talkooporukan harjanhankkimisia. Niistä en nauti millään tasolla enkä usko saavani suurta hyötyäkään. Varsinkaan, kun nämä pestit eivät yleensä kierrä vaan kasautuvat.

Tänään olin jo henkisesti valmistautunut sanomaan ei. Ajattelin livistää yhtiökokouksesta, jossa noin 70 % ajasta kuluu turhanpäiväisyyksistä jankkaamiseen. Kiltille tytölle on vaikeaa pysyä kotona, kun osallistumiselle ei ole mitään kunnon estettäkään. Riittääkö se, että ei halua? Yhdelle naapurille päästin jo valkoisen valheen lastenhoito-ongelmista.

Mutta. Selvisi, että taloyhtiöön on tulossa taas uusi suurehko remontti. Jos en mene, joudun pimentoon. En tiedä, mitä on suunnitteilla enkä varsinkaan, mitä se maksaa. Siis kilttinä tyttönä istun siellä taas kolme tuntia, kun voisin kotona juoda teetä ja lukea Oksasen uusinta.

Tämä on ongelma, johon joudun vielä palaamaan. Miksi en osaa kieltäytyä? Miksi on oltava perillä kaikesta? Mitä sitten, jos remontteja tulee - ja eiköhän niitä tule, vaikka en olisikaan asiasta perillä? Sitten maksetaan, kun saan laskun. Mielenrauha on kuitenkin kateissa, jos tiedän, että jotakin epämääräisen ikävää on tulossa, enkä kuitenkaan tarkasti tiedä, että mitä. Taistelu on hävitty, sota jatkuu.

Raivaajan ostosreissu

Kun pyrkii eroon tavarasta, ostoksilla käyminen muuttuu vaikeaksi: hankittavan tavaran tulee olla entistä parempi, monikäyttöisempi ja pitkäikäisempi.

Syksy ja kevät ovat vaatekaappini vaikeimpia kausia. Saan sukulaiselta lahjaksi runsaasti (=liikaa) kesävaatetta, jolla sinnittelen sitten syksylläkin. Talvella noilla lahjavaatteilla ei pärjää, joten talvivaatetta ja -kenkää on tullut myös ostettua.

Vielä eilen vaatekaapistani puuttui kokonaan syyskengät ja -takki. Kesäkengissä löytyi valinnanvaraa, mutta yksiäkään niistä ei voinut käyttää sukkien kanssa. Talvisaappaat paukkupakkasille löytyvät myös, mutta ei yhtäkään välimallia. Takeissa taas on useampi ohut ja lyhyt kesämalli, sekä parikin vaihtoehtoa talveksi. Syksyksi ei mitään.

Eilen suuntasin ostoksille, ensin kenkäkauppaan. Olihan siellä, mistä valita, mutta... Kengän pitää kelvata työpalaveriin, pitkille kävelylenkeille, hameiden ja housujen kanssa, eri väristen vaatteiden kanssa, alkusyksyyn, loppusyksyyn, pienille sateille.... Siis yksi syyskenkäpari, joka kelpaa kaikkeen. Ja tietysti nahkaa, mukava jalassa, laadukas, jne. Jos en pyrkisi minimoimaan ostamani tavaran määrää, olisin ostanut parit eri kengät eri käyttötarkoituksiin. Mutta onnistuin! Pitkällisen etsimisen jälkeen päädyin Gaborin mustiin, varrettomiin nahkakenkiin. Vaikuttaa laadukkaalta, mukava jalassa ja malli on ajaton. Ostoksen kunniaksi luovuin kaksista kesäkengistä, joita olin käyttänyt tänä kesänä molempia kerran.

Takin ostaminen sen sijaan osoittautui ylitsepääsemättömäksi haasteeksi. Kriteerinä takille oli myös, että se kävisi koko syyskauden ja niin työkäytössä, jakkupuvun päällä kuin sitten muuten kauppareissuilla ja kaupungilla. Musta väri, kestävä ja laadukas, kauniskin mielellään. Ei löytynyt. Olin liian myöhään ostoksilla, enimmäkseen tarjolla oli talvimallia tai kevytuntuvatoppaa. Harvat trenssit, joita hyllystä vielä löytyi, olivat jotenkin surkean rääsyn oloisia. Tämä(kin) syksy siis hytistään, kunnes kehtaa pistää toppaa päälle. Hyvä puoli se, että ennestään liian täysi takkikaappi ei täyttynyt entisestään. Kunhan vielä vähän viilenee, kesätakit joutuvat myös tarkkaan syyniin.